Hyppää pääsisältöön

Omnialaisille kaksi kultaa, yksi hopea ja neljä pronssia Taitaja2024-finaalissa

Uutinen | 23.05.2024
Omnian Taitaja-finalisteista seitsemän pääsi mitalisijoille Kuopiossa 20.–23. toukokuuta kisatussa ammattitaitokilpailuissa. Omniasta oli Taitaja-finaalissa tänä vuonna yhteensä 16 kilpailijaa.

Omnian opiskelijoista kilpailussa kultaa sai Max Miettunen lajissa Kiinteistönhoito. Samaisessa lajissa hopealle sijoittui Veikka Roininen.

Kultaa voitti myös Ville Vepsäläinen lajissa Elektroniikka ja robotiikka. Samaisessa lajissa pronssille sijoittui Aaro Ahonen.

Pronssille sijoittuivat lisäksi Max Puro lajista Ajoneuvotekniikka, Ellinoora Ollikainen lajista Vaatteenvalmistus ja Joonas Koponen lajista Puuseppä. 

Onnittelut voittajille sekä kaikille finalisteille mahtavasta suorituksesta.

Taitaja 2024 henkilökuva Max Miettunen
Kultamitalisti sekä Taitajien Taitaja 2024 Max Miettunen kisatehtävän parissa. Kuva: Taam Ella SAKKY / Skills Finland

Taitajien Taitaja 2024 on Omnian opiskelija Max Miettunen

Vuoden 2024 Taitajien Taitajaksi valittiin Kuopiossa Omnian opiskelija Max Miettunen. Hän voitti kultaa lajissa Kiinteistönhoito. Taitajien Taitajan valitsee Taitaja-kilpailun jury. Taitaja-kilpailun säännöissä todetaan valinnan kriteereistä seuraavasti: “Taitajien Taitaja on oman lajinsa paras kilpailija. Hän on ylpeä omasta osaamisestaan ja omasta ammatistaan sekä ammatillisesta koulutuksesta. Hän on luonteeltaan positiivinen ja ulospäin suuntautunut, hyvä oman lajinsa sekä ammatillisen koulutuksen edustaja. Taitajien Taitaja on halukas ja kyvykäs toimimaan oman ammattialansa ja koko ammatillisen koulutuksen edustajana.”

Max Miettunen kurvailee seuraavan vuoden upealla keltaisella täyssähköisellä Volvolla. Taitajien Taitajan palkinnon mahdollisti tapahtuman pääyhteistyökumppani Volvo Car Finland.

Skills Finlandin kunniajäseniksi Tuula Antola ja Thomas Vasenius

Kuntayhtymän johtaja Tuula Antola ja vuoden 2023 kilpailujohtaja Thomas Vasenius kutsuttiin Taitaja2024 kilpailun yhteydessä Skills Finland ry:n kunniajäseniksi tunnustuksena upean Taitaja2023-tapahtuman järjestämisestä. Onnea Tuula ja Thomas!

Taitaja2025 järjestetään Turussa

Seuraava Taitaja-kilpailu järjestetään Turussa 5.-8.5.2025. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Turun ammatti-instituutti TAI.

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Ammattitaito
Kilpailutoiminta