Hyppää pääsisältöön

Muotikankaita muistojen takaa

Blogi | 04.12.2023
Muotitaiteilija Justus Kantakoski kehittää uutta konseptia kudonta-asemalle.
""

Kerro kuka olet

Olen Justus Kantakoski, muotitaiteilija ja tekstiilisuunnittelija.

Mitä olet tekemässä Espoon työväenopiston kudonta-asemalla?

Olen kehittämässä kudonnan harrastajien ja muotoilijoiden välistä innovaatiota, jossa luodaan käsinkudottu vaatetuskangasmallisto. Vaatemalliston kankaat on tarkoitus suunnitella niin, että niitä voi kutoa kuka tahansa itselleen Espoon kudonta-asemalla.

Mitkä ovat olleet inspiraation lähteitäsi uutta kangasmallistoasi suunnitellessasi?

Olen suunnannut katseeni kulttuurihistoriaan ja omiin taustoihini. Mallistoni tarina rakentuu luovutetun Karjalan ja synnyinkaupunkini, lasikaupunki Riihimäen, tuomien visuaalisten muistojen ympärille.

Millainen on ollut suunnitteluprosessisi käynnistys? Miten valitset värit ja kuviot kankaisiisi?

Värikartta muotoutui lopulta aika intuitiivisesti.  Olen tehnyt taustatutkimusta ja kuunnellut, mitä taustatutkimuksen materiaalista on noussut esiin. Esimerkiksi jotkut värit ja muodot voivat kuvata vaikkapa menetystä. Jotkut värit ovat taas suoraan esimerkiksi Nanny Stillin lasitaiteeseen viittaavia. Väri- ja tekstuurimaailmaa on haettu pitkään yhdessä työryhmäni eli tekstiilisuunnittelija Netta Törmälän, vaatesuunnittelija Emilia Kuurilan ja kudonnan harjoittelija Satu Närkin kanssa.

Kuinka tärkeää sinulle on kestävä kehitys suunnitteluprosessissa?

Kestävä kehitys on keskeinen ajatus, josta koko innovaatio on lähtenyt liikkeelle. Haluan muotisuunnittelijana tehdä vaatteita, joita ei tuoteta turhaan. Suunnittelijana toivon pääseväni vuoropuheluun käsityöharrastajien kanssa ja toivon, että tämä tuo tulevaisuudessa paljon iloa ja inspiraatiota. Olen valinnut harkiten malliston materiaalit. Materiaaleina käytän vain luonnonkuituja, kuten villaa sekä silkkiä ja muuntokuiduista vain sellupohjaisia eli viskoosia. Mallistossa ei käytetä yhtään öljypohjaisia materiaaleja.

Millaisia vaatteita suunnittelemiisi kankaisiin on mahdollista tehdä?

Haluan, että vaatteet päätyvät lopulta käyttöön. Kangasmallisto on tehty laadukkaita ja yksilöllisiä käyttövaatteita silmällä pitäen. Asiakas saa kutomiensa kankaiden lisäksi mukaansa vaatteen kaavat, joiden avulla hän voi ommella kankaaseen sopivan vaatteen.

Miten käsintehty vaate vaikuttaa vaatteen arvostukseen?

Kokoelman materiaalit ovat laadukkaita. Kun vaatekangas on itse tehty, siihen syntyy suhde ja kankaasta tulee arvokas. Kankaan eteen on nähty vaivaa ja sitä haluaa sen vuoksi myös huoltaa huolella.

Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuudessa uuden kangasmalliston suhteen?

Tarkoituksenani on saada Suomi kutomaan, kuten ennen vanhaan isoäitimme ovat tehneet. Ennen kankaita kudottiin tarpeisiin. Jos jotain haluttiin, niin se oli itse tehtävä. Myös muodin kautta voimme inspiroida ihmisiä vaatekankaiden kutomisen pariin.

Kuinka tärkeää on laadun ja materiaalien valinta kankaan suunnittelussa?

Kun suunnittelen oikeasti ihmisille kudottavaksi ja lopulta käytettäviksi kankaita, niin materiaalien laadukkuus on keskeisimpiä valintakriteereitä. Käytän mallistossa paljon italialaisten langanvalmistajien lankoja. Neuvotteluja käydään myös kotimaisten langanvalmistajien kanssa. Kotimaassa ei valitettavasti enää valmisteta lankoja kovinkaan paljon. Tarkoituksena on ottaa mukaan suomalaisia lankoja heti, kun valmistaja löytyy ja valmistajalta saa lankoja sopivissa määrissä ja väreissä.

Lopuksi, mikä on paras neuvo jonka voit antaa aloitteleville kangaspuilla kudonnasta kiinnostuneille?

Ota rohkeasti yhteyttä Espoon työväenopiston kudonta-asemaan. Päästäksesi kutomaan sinun ei tarvitse mennä kurssille, vaan voit tulla kutomaan suoraan kudonta-asemalle valmiisiin loimiin ja saat ohjausta kudonnanopettajilta.

Mallistossa on helposti kudottavia kankaita ja haasteita myös niitä kaipaaville.

Mallisto on tarkoitus lanseerata vuoden 2024 aikana. Valmiit kankaat ovat nähtävillä ja niitä pääsee kutomaan, kun mallisto julkistetaan yleisölle.

Justuksen työskentelyä rahoittaa Koneen säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Teksti: suunnittelijaopettaja Katriina Leppänen ja muotitaiteilija Justus Kantakoski
Kuvat: Justus Kantakoski ja Jaana Saha

Kiinnostuitko kankaan kutomisesta?
Tutustu Espoon työväenopiston kudonta-asemaan
Takaisin ylös
Tagit:
Oppia ja iloa
Kehittäminen
Kestävä kehitys
Taide ja käsityöt
Verkostot