No mikä ettei. Soitin siis lampurille, esitin toiveeni saada villaa muokkaamattomana. Kurssia varten sain ”pässin pökkimää” eli juuri lampaasta kerittyä, likaista ja lampolalle tuoksahtavaa villaa. Tuossa villassa on ihana tuntu - rasvainen villa tuntuu märältä, kylmältä ja samaan aikaan sen koskettelu jotenkin rauhoittaa.
Suomessa on kolme perinteistä lammasrotua: Suomen lammas, Ahvenanmaan lammas sekä Kainuun harmas. Myös muualta maailmasta tulleita lammasrotuja esiintyy lampureilla, niitä ovat esim. Texel, Oxford down ja Rygja. Tällä kurssilla käytimme Suomen lampaan villaa.
Raakavillan pesussa pitää olla tarkkana, ettei villa kuituna pääse vanumaan. Liika lika ja liika lanoliini pitää poistaa hellävaraisella käsinpesulla tasalämpöisessä vedessä. Märkä villa kuivuu noin kaksi vuorokautta riippuen huoneen lämpötilasta ja villan märkyydestä.
Osan villasta värjäsimme reaktioväreillä. Raakavilla sai olla värjäysastiassa kaksi vuorokautta, jonka jälkeen villa huuhdeltiin ja laitettiin kuivumaan.
Sitten pääsimme karstaamaan. Karstasimme villat sekä käsikarstoin että karstamyllyllä. Käsikarstoilla syntyi lepereitä, joista lähdimme sitten ensimmäisiin kehruukokeiluihin. Ruusunen pisti sadussa sormensa värttinään. Meidän värttinämme eivät olleet teräviä, joten pysyimme hyvin hereillä koko kurssin ajan.
Värttinäkokeiluiden jälkeen oli vuorossa kokeilla rukin toimintaa. Kurssille sai halutessa tuoda myös oman rukin. Tarvittaessa rukki huollettiin ja säädettiin kehruukuntoon.
Yksisäikeinen lanka pitää vielä kerrata värttinällä, näin saadaan kaksisäikeistä neulontakelpoista lankaa.
Valmiit langat vyyhditettiin tai kerittiin ja sitten pääsimme ihailemaan niitä.
Teksti ja kuvat: Ritva Kurittu-Kalaja, kudonnanopettaja
Kehräämisen ja värjäämisen työvaiheita
Oppia ja iloa
Tämä postaus kuuluu Oppia ja iloa -blogisarjaan.