Hyppää pääsisältöön

Sovari-kyselyn tulokset osoittavat Nuorten työpajojen toiminnan vaikuttavuuden

Uutinen | 11.04.2024
Omnian Nuorten työpajojen vuosi 2023 oli uuteen virittäytymistä, kun vuoden alussa kuntouttava työtoiminta siirtyi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Muutoksen myötä työpajojen palveluihin tuli muutoksia ja toimintaa piti uudistaa.

”Olen saanut työpajasta säännöllisyyttä ja pysyvyyttä elämään. Olen saanut jonkin verran varmuutta siihen, että pystyn sitoutumaan tekemiseen ja voimavarani voivat silti riittää.” 

Työpajatoiminnan vaikuttavuutta selvitetään vuosittain toteutettavalla Sovari-kyselyllä. Kyseessä on sosiaalisen vahvistumisen mittari, jolla kerätään tietoa työpajakohtaisesti ja valtakunnallisesti.  Kyselyn tulokset antavat tärkeää tietoa toiminnan laadusta ja työpajajakson vaikutuksista. Nuoret täyttävät kyselyn työpajajakson päätteeksi ja arvioivat työpajan toimintaa sekä työpajajakson vaikutusta elämäänsä.

Työpajatoiminta vahvistaa sosiaalisia taitoja ja antaa uutta osaamista

Omnian Nuorten työpajojen asiakkaista kyselyyn vastasi vuonna 2023 enimmillään 104 nuorta. Asteikolla 1–5 nuoret antoivat toiminnalle arvion 4,6. Nuorista 96 prosenttia kertoi oppineensa uusia taitoja työpajajakson aikana ja 96 prosenttia koki voivansa luottaa työpajojen valmentajiin. 

Työpajatoiminnalla pyritään tukemaan nuoren toimijuutta ja aktiivista oman tilanteen edistä mistä. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet kertoivat päässeensä osallistumaan oman työpajajaksonsa suunnitteluun ja saaneensa vaikuttaa työtehtävien valintaan. 

Työpajatoiminnan tarkoituksena on myös vahvistaa nuorten ryhmäytymistä ja vahvistaa jokaisen tunnetta siitä, että on tärkeä ja omalla tekemisellä on merkitystä. Myös nuorten vastauksissa näkyi tarve tulla nähdyksi ja saada vahvistusta sosiaalisiin taitoihin. 68 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista koki olevansa tärkeä ryhmässä. 

Asiakkaiden päivärytmi ja työssä jaksaminen parantuneet työpajajakson aikana

Kyselyssä nuoret arvioivat, kuinka työpajajakso on vaikuttanut heidän elämäänsä, itsetuntoon, sosiaalisiin taitoihin ja tulevaisuuden suunnitteluun. 

88 prosenttia vastanneista koki päivärytmin parantuneen työpajajakson aikana ja 78 prosenttia kertoi jaksavansa tehdä paremmin töitä. 78 prosenttia kertoi suunnitelleensa, mitä tekee tulevaisuudessa. Kyselystä selvisi myös, että kaikki vastanneet nuoret osallistuivat mielellään työpajan toimintaan. 

Omnian Nuorten työpajojen toiminnan laatu on arvioitu hyväksi myös aiempien vuosien kyselyissä. Vuoden 2023 kyselyn tulokset ovat samalla tasolla tai paremmat kuin edellisinä vuosina.

”Olen saanut vahvistusta sosiaalisiin tilanteisiin ja löytänyt jopa uusia ystäviä. Tunnen pitkästä aikaa kuuluvani johonkin "porukkaan". Olen saanut apua työelämään takaisin palaamiseen. Olen pirteämpi ja iloisempi nyt kuin silloin kun aloitin pajalla.” 

(Suorat lainaukset ovat nuorten kirjoittamia palautteita Sovari-kyselystä vuodelta 2023.)

 

-
Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Osallisuus
Työllisyys