Hyppää pääsisältöön

Leipuri-kondiittori

Elintarvikealan perustutkinto
Perustutkinto
Innostutko hyvistä mauista? Kiinnostaako sinua leipominen? Leipuri-kondiittori on herkullisten tuotteiden virtuoosi ja asiakaspalvelun osaaja.

Koulutuksen kuvaus

Leipuri-kondiittorin opinnoissa opit aluksi elintarviketuotannon, ammatissa tarvittavien kädentaitojen sekä leipomoalan prosessien perusasiat. Opiskelun myötä opit tuntemaan leipomistaidon ydinasiat, kehität asiakaspalvelutaitojasi ja luovuuttasi. Opit tekemään erilaisia leipomo- ja konditoriatuotteita ammattimaisesti leipomo- ja konditoriaympäristössä.

Tutustut myös erikoisruokavalioihin. Joustavien valintojen ansiosta opintojen aikana voi erikoistua esimerkiksi leipomoalan erikoistuotteiden kuten jäätelön valmistukseen, varasto- ja lähettämötoimintaan, leipien ja muiden leivonnaisten pakkaamiseen tai toisesta tutkinnosta kahvilapalveluihin.

Teoriaopinnot työtehtävien ohessa tukevat käytännön työtehtävissä suoriutumista. Espoon keskuksen kampuksella Lakelankadulla on iso leipomo, jossa opiskelijat pääsevät työn makuun. Tutkinnon voi suorittaa myös ammatillisen kiltatoiminnan mukaisesti. 

Sinun on mahdollista suorittaa opintoja tai työelämässä oppimisen jaksoja ulkomailla. Omnia on myös hyvä ympäristö suunnitella yritystoimintaa ja kartuttaa yrittäjyysosaamista. Kestävän kehityksen edistäminen on osa perustutkinto-opiskelijan opintoja. Perustutkinnon jälkeen voit syventää ammatillista osaamistasi ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa. Voit hakea koulutuksen jälkeen ammattikorkeakouluun tai yliopistoon jatko-opintoihin.

Lue lisää tutkinnon rakenteesta (eperusteet.opintopolku.fi).

Koulutuksen tiedot

Minkälaisiin tehtäviin valmistut?

Opinnoista saat hyvät valmiudet työhön niin perinteisessä kivijalkaleipomossa kuin kotileipomossa. Voit työskennellä myös suurissa leipomoyrityksissä, joissa tuotanto on pitkälle automatisoitua. Tulevia työpaikkojasi voivat olla kahvila tai konditoria, tai markettien leipomot ja leipäosastot.

Koulutuksen kesto

Opintojen kesto on yksilöllinen. Keskimäärin opinnot kestävät 2–3 vuotta. Opintojen kesto määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan ja siihen vaikuttavat mm. aikaisemmat opintosi, työkokemuksesi sekä yksilöllinen opiskelutarpeesi.

Toteutus

Koulutus muodostuu innostavista koulutuspäivistä, oppimistehtävistä, ryhmä- ja projektitöistä, itsenäisestä työskentelystä, pienryhmäohjauksesta ja työssä oppimisesta. Koulutuspäiviä on 3–5 kertaa viikossa.

Koulutuksen voit myös suorittaa oppisopimuksella.

Voit luoda oman opintopolkusi sisällyttämällä tutkintoon esim. AMK-opintoja, lukio-opintoja, aktiiviopintoja tai yrittäjyysopintoja. Urheilijat voivat joustavasti yhdistää ammatillisen opiskelun ja harjoittelun. Lue lisää suorituspoluista.

Hakeutuminen

Jatkuva haku

Jatkuvassa haussa voivat hakea kaikenikäiset hakijat aiemmasta koulutuksesta riippumatta. Jotkin haut voidaan avata vain kohdennettuina tietyille hakijaryhmille.

Tärkeät tiedot jatkuvasta hausta

Opiskelijavalinta

Valinta tehdään hakemuksen tietojen pohjalta. Täytä siis hakemuksesi huolellisesti. Hakijan tulee tutustua jatkuvan haun tärkeisiin tietoihin

Hakeutumista koskevat tiedustelut haku@omnia.fi

Kielitaidon arviointi

Hakija, jonka äidinkieli ei ole suomi, voi osoittaa suomen kielen taitonsa riittävän opiskeluun joko todistuksella tai osallistumalla kielitestiin (taso B1.1 ja maahanmuuttajakoulutuksessa taso A2.2). Jos hyväksyttävää todistusta ei ole, niin hakija saa kutsun kielitestiin sähköpostilla. Se tulee läpäistä, jotta haku jatkuisi. Lue lisää kielitaidon arvioinnista.

Haku

Espoon keskus, päiväopetus

Lisätiedot:

 Opiskelijavalinnoista ilmoitetaan viimeistään 7.2.2025

Hakuaika:

2.12.2024 klo 00.01 - 6.1.2025 klo 23.59

Koulutus alkaa:

17.3.2025
Hae koulutukseen (opintopolku.fi) (avautuu uudessa ikkunassa, siirtyy toiselle verkkosivustolle)

Yhteishaku

Yhteishaussa voivat hakea perusopetuksesta tai ulkomailla perusopetusta vastaavasta koulutuksesta valmistuneet nuoret, joilla ei ole toisen asteen koulutusta suoritettuna.

Tärkeät tiedot yhteishausta

Opiskelijavalinta

Tutkintoon ei ole pääsykoetta. Katso muut yhteishaun valintaperusteet (opintopolku.fi).

Hakeutumista koskevat tiedustelut haku@omnia.fi

Harkinnanvarainen valinta

Sinut voidaan valita opiskelijaksi harkinnanvaraisesti seuraavista syistä:

  • Olet opiskellut sekä äidinkieltä että matematiikkaa perusopetuksessa yksilöllistetyn oppimäärän mukaisesti
  • Oppimisvaikeudet
  • Sosiaaliset syyt
  • Koulutodistusten puuttuminen (jos olet keskeyttänyt peruskoulun)
  • Koulutodistusten vertailuvaikeudet (jos haet ulkomaisella todistuksella)
  • Tutkinnon suorittamiseen riittämätön tutkintokielen kielitaito.

Hakija, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, kutsutaan tarvittaessa suomen kielen kartoitukseen.

Lue lisää tietoa harkinnanvaraisesta valinnasta.

Haku

Espoon keskus, päiväopetus

Hakuaika:

18.2.2025 klo 08.00 - 18.3.2025 klo 15.00

Koulutus alkaa:

6.8.2025
Hae koulutukseen (opintopolku.fi) (avautuu uudessa ikkunassa, siirtyy toiselle verkkosivustolle)

Koulutuksen esittelyvideo

Following frame contains a video
Takaisin ylös
Tagit:
Ruoka ja juoma